Ferdinand Zellbell nuorempi (kastettu 3. syyskuuta 1719 Tukholma – 21. huhtikuuta 1780 Tukholma) oli ruotsalainen säveltäjä, urkuri, cembalisti, viulisti, kapellimestari ja pedagogi. Hän oli mukana perustamassa Ruotsin kuninkaallista musiikkiakatemiaa. Hän oli Ferdinand Zellbell vanhemman poika.[1]
Zellbell oli yksi vapauden ajan johtavista musiikkivaikuttajista Johan Helmich Romanin, Per Brantin, Hinrich Philip Johnsenin ja Francesco Uttinin kanssa. Hän toimi Suurkirkon urkurina ja hovikappelin viulistina, sittemmin pääkapellimestarina ja konserttimestarina. Hän johti julkisia Patrick Alströmerin orkesterin konsertteja, jotka tunnettiin yhteisnimellä kavaljerskonserterna. Hän palveli kolmen eri kuninkaan vallan aikana; nämä olivat Fredrik I, Aadolf Fredrik ja Kustaa III. Zellbell johti Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian opetustoimintoja vuosina 1771–74 ja sai oppilaakseen muiden muassa Olof Åhlströmin.[1]
Zellbell sai oppinsa isältään, Johan Helmich Romanilta ja Hampurissa Georg Philipp Telemannilta. Hän lähti ulkomaille paitsi Telemannin oppiin, myös vuosina 1758–59 oopperansa Il giudizio d'Aminta Pietarin-esitystä varten. Hän järjesti hovissa työskentelyn ulkopuolella noin 60 julkista konserttia Ruotsin ritarihuoneella; yksi konserteista oli Romanin muistokonsertti (30. toukokuuta 1767). Vuonna 1778 Kustaa III siirsi Zellbellin eläkkeelle. Zellbell kuoli lapsettomana ja varattomana, mutta jätti jälkeensä viulun, kosketinsoittimia sekä nuotti- ja kirjakokoelman. Hänen teostensa joukossa oli muun muassa sinfonioita. Teoksissa ilmenee siirtymä barokkimusiikista galanttiin tyyliin.[1]
Zellbellistä tuli vapaamuurari vuonna 1758.[1]